Yleisinfoa
Taidearboretum:
- Taidearboretum on luonnontieteellisen tutkimuksen ja taiteen kohtaamispaikka Pohjois-Suomessa. Se tuottaa ja julkaisee yleishyödyllistä tutkimustietoa suomalaisesta elinympäristöjen tilasta ja lajivuorovaikutuksista.
- Paikan synty liittyy (tutkija-taiteilija-kirjailija) Eira Ainalinpään Kasvitaiteen ekologiset ulottuvuudet -väitöskirjan poikkitieteellisen tutkimukseen ja taiteeseen. Paikan elävässä kasvitaiteessa yhdistyvät luonnontieteellisen tutkimus ja taiteellisen ilmaisu sekä hiljainen suojelu. Kumpikaan tiede tai taide eivät saa dominoida paikanhenkeä, vaan sille annetaan tilaa olla ja muotoutua omassa ajassaan vuorovaikutuksessa luonnon ja historiansa kanssa.
- Näille kotisivuille on koottu vain joitakin kohtia paikan tutkimuksista ja taiteestani. Lisätietoja löydät näiden kotisivujen kirjoituksiaosiosta sekä kirjastosta lainaamalla kirjojani. Monen asian ymmärtäminen, kuten luonnon ja taideteosten kohtaaminen vaativat tarkastelussaan usein pidempää pysähtymistä, jotta sisällöstä avautuisi enemmän. Siispä jos mahdollista, kohtaa teokset aina myös näyttelyissä, luonto luonnossa ja ihmiset kasvokkain. Yhteystietoni löytyvät kotisivuston lopusta, jos jokin jäi mieltäsi askarruttamaan.
Taidearboretum ja Eira :
Taidearboretum on tiettävästi yksi maailman pioneeripaikoista, jossa konkreettisesti ja pitkäkestoisesti elävä kasvitaide liittyy luonnontieteelliseen ja ympäristöfilosofiseen tutkimukseen. Samalla kehitetään myös elämäsidonnaista tutkimusmenetelmää.
- Taidearboretum on piennoisgeomorfologialtaan ja
mikroilmastoltaan vaihteleva elinympäristö, josta on tavattu runsaasti
erilaista eliölajistoa alueen kulttuurivaikutteisuuteen nähden. Puutarhaosassa hoidetaan
ja eletään yhdessä luontaisten lajien lisäksi keskimäärin noin 500 kasvilajin
kanssa, joista suurin osa on monivuotisia ja osa yksi- tai kaksivuotisia lajeja. Kasvilajeille
tehdään jatkuvia kasvun ja hyönteisyhteyksien tutkimusseurantoja.
- Tutkimus ei ole kaupallista vaan vapaaehtoista
ja yleishyödyllistä toimintaa. Affiliaattiyhteistyötä on mm. Oulun
yliopistoon.
- Olen koulutukseltani taiteen tohtori ja filosofian maisteri luonnonmaantieteestä. Toimin aiemmin monenlaisissa luontoon ja opetukseen liittyvissä tehtävissä, kunnes päädyin seuraamaan "kutsumustani" vapaana tutkijana ja taiteilijana. Luonnon tutkimuksessa riittää tekemistä myös suurten instituutioiden ulkopuolella, jos vain hyväksyy työn erakkomaiset päivät.
Kestävyystutkimusta:
Kestävyystutkimusta Taidearboretumilla toteutetaan vahvaan kestävyysajatteluun sitoutuen . Etusijalla ovat tällöin ekologiset näkökulmat, eivät markkinavetoiset intressit. Elämisidonnainen tutkimusmenetelmä elää konkreettisesti eri tieteen alojen ja taiteen välimaastossa, keräten tutkimusaiheensa ympäristön arkirealismista luonnon tilaa kuunnellen.
Hiljaista suojelua...
Määrittelin väitöstutkimuksessani Hiljaisen suojelun käsitettä. Se on ihmisen ja luonnon kahdenvälistä kohtaamista, joka mahdollistuu ja konkretisoituu lähiympäristössämme. Sen edellytys on yksilön omien motiivien, muutoksien ja tunteidensa tiedostaminen. Näistä voi rakentua vähitellen pohja erilaisuuden ymmärtämiseen ja lähemmäs monimuotoisempaa ja rauhaa tavoittelevaa elämää. Silti tämäkään ei aina riitä. Me muutumme ja maailma ympärillämme muuttuu ja erilaistuu luoden jatkuvia haasteita erilaisuuden kohtaamiseen. Hiljainen suojelu ei ole siten koskaan valmis, vaan se on jatkuvaa sisimmän työstöä, joka testautuu reaalielämässä. Se ei ole tehokkuus- tai nopeuskilpailua eikä somenäytöksiä unelmaympäristön luomiseksi tai ihmisegon korostamista. Pikemminkin se on pysähdyksiä luonnossa, konkreettisia suojelutekoja ja hyvän osoittamista omien kykyjen ja resurssien puitteissa. Sen "pointti" on yhdenkin elävän eliön tai elottoman luontokappaleen tärkeyden hahmottamisessa ja auttamisessa selviytymään elämän valtavassa kokonaisuudessa.
Kuvataiteesta ja runoudesta...
Kuvataide voi antaa valtavasti uusia kokemuksia ja iloa elämään, mutta se voi tuoda mukanaan myös vaikeita aikoja, kiusaajia ja surua. Vielä nykyisinkin taiteen tekemiseen liitetään vanhoja stereotypiota, joissa taiteilijat yksilöllisyydestään huolimatta mielletään samanlaisiksi. Taidemaailman markkinavetoisuus puolestaan osittaisista taloudellisista tueistaan huolimatta myös edistää "liukuhihnataiteen" syntyä, jossa teokset voivat samankaltaistua ja kompastua puolityhjiin teossisältöihin kuormittaen samalla teosmateriaaleilla ympäristöä. Yhteiskunnallisia epäkohtia ja esteettisiä kömpelyyksiä saatetaan paikata "liimaamalla taidetta" kohteen kylkeen. Näin ollen keskustelua taiteellisesta laadusta ja sen merkityksellisyydestä ei saisi ohittaa. On uskallettava kysyä, moniko taideteos oikeasti kestää aikaa, "istuu" yhteisöönsä ja ympäristöönsä. Vastuu tästä jää myös taiteilijalle itselleen, jonka on uskallettava katsoa teostaan "silmiin" ja kysyttävä nuo edelliset kysymykset.
Mietinkin siis... miten taiteessa vähemmän voisi olla enemmän ja harvemmin, mutta sitäkin intensiivisemmin ja elämyksellisemmin. Määrä harvoin on laadun tae. En halua täyttää maailmaa taiteella vaan "tiivistää" maailmaa taiteeseen. Yhä enemmän teokseni saavat osakseen jo elettyä elämää: kierrätys-, keräily- ja eläviä luonnonmateriaaleja. Kuvallisuus myös osin vaihtuu sanoihin, runon maailmaan. Myös jäähyväiset taiteelle on aina vaihtoehto ennemmin tai myöhemmin. Ehkä se päivä ei ole vielä tänään...